Hirsirakennusten suunnittelu
Hirsitalo kestää useita sukupolvia. Rakennuksen muoto on suunniteltava taipumaan mahdollisimman monenlaiseen käyttöön. Esimerkiksi huonetilan korottaminen tuo tilan tuntua kasvattamatta siivottavaa lattiapinta-alaa. Lisäksi suurempi ilmatila on raikas mutta kuluttaa toisaalta enemmän lämmitysenergiaa... Muuttuvien tekijöiden lista on pitkä ja jonkun asian muuttaminen vaikuttaa yleensä lukuisiin muihin tekijöihin. Tavoitteet määrittävätkin suunnittelulle lähtökohdat.

Monitahoinen muoto, nurkat ja katon jiirit tuovat rakennukseen persoonallista ilmettä, mutta toisaalta päälinjojen selkeys rauhoittaa kokonaisuutta. Rakennuksen esteettinen henki on olennainen osa suunnittelua. Monitahoiset muodot ja hirsiset väliseinät lisäävät rakentamisen kustannuksia. Toisaalta ryhtiä voidaan saada myös koristeellisilla otsalaudoilla ja ikkunanpuitteilla sekä kantaviin pilareihin tai palkkeihin tehdyillä veistoksilla.
Hirren paksuus vaikuttaa rakennuksen kestävyyteen ja energiatehokkuuteen, mutta paljon suurempi merkitys on sillä, tehdäänkö ulkovuoraus ja lisäeritys vai jätetäänkö hirsi esiin molemmin puolin.
Suunnittelussa huomioitavia näkökulmia ovat ainakin estetiikka, budjetti, energiatehokkuus ja tavoiteltava käyttöikä. Huonetilaratkaisut ovat olennainen osa suunnittelua. Lisäksi on päätettävä jostain teknisistä järjestelmistä: Hirsiin voidaan esimerkiksi veistovaiheessa porata väylät sähköjohdoille. Laipiolaudoituksille voidaan tehdä uritukset valmiiksi, jolloin voidaan vähentää hirsirakennuksessa usein hankalia listoituksia. Sisälle tuleva kuivakäymälä saattaa kannattaa rakentaa siten, että kompostoiva tila on ulkoa tyhjennettävä ja niin suuri, että siellä voidaan kätevästi kompostoida myös keittiöjätteet tyhjennysvälin ollessa useita vuosia.
Perustamistavalla on suuri merkitys riskiin radonin ja maakosteuden kulkeutumisesta rakennuksen sisälle sekä viemäri, vesi- ja sähköjohtojen asentamiseen. Maavaraiselle talolle riittää n. 40 cm matalampi hirsikehikko kuin pilariperusteiselle samankorkuisen huonetilan saavuttamiseksi.
Onpa kyseessä omakotitalo, huvila, ravintola tai perinteinen savusauna - idea tai unelmakin riittää. Hirsitikka tarjoaa laadukasta suunnitteluapua. Teemme tarvittaessa myös lupa- ja rakennekuvat.
Lisätietoa verkossa mm.
wikikko.info/wiki/Luokka:Hirsirakentaminen
www.hirsitaito.fi
www.logassociation.org