Yhteisökylän asukkaaksi

Yhteisökylän jäseneksi liittyminen alkaa molemminpuolisella tutustumisella. Alkuun on hyvä tulla käymään, hengailla paikalla ja muuttaa vaikka kesäksi asumaan. Kattoa kesäasujille ei ole toistaiseksi tarjota, mutta tilapäisasumuksissa elää kesää mainiosti. Käytössä on paraikaa jurtta, tiipii, telttoja ja pihavaja. Takapihan karavaanarit ovat myös osoittaneet, että karavaaniasuminen onnistuu myös talviolosuhteissa.

Yhteisökylän päärakennus - Alitalo - toimii ensisijaisesti väliaikaisasumuksena yhteisökylään rakentaville, mutta Alitalon keittiö ja muut fasiliteetit ovat korvausta vastaan tilapäisasukkienkin käytössä. Tilapäisesti yhteisökylässä voi asua korkeintaan vuoden. Vuosivuokra tilapäisasumuspaikalle on 500 euroa. Alle kuukauden pätkän voi telttailla ilmaiseksi.

Taloudellinen sitoutuminen

Livonsaaren yhteisökylän maa- ym. omaisuuden omistaa ja sitä hallinnoi Livonsaaren yhteisökylä osakeyhtiö, jonka omistavat yhteisökylän jäsenet. Lisäksi osakeyhtiöllä on äänioikeudettomia tukiosakkaita. Päätäntävallan pitämiseksi kyläläisillä, jokainen kylän asukas hankkii tasamäärän A-sarjan osakkeita, osakkaaksi liityttäessä 50 kappaletta eli 10 500 euron arvosta.

Tämän lisäksi pitää kyetä rakentamaan tai rakennuttamaan itselleen jonkinmoinen asumus. Esimerkiksi tähänastisten kokemusten perusteella pysyvän, omarakenteisen pienen hirsirakennuksen pelkät materiaalikustannukset ovat noin 10 000 euroa. Vaatimustaso ja oman työpanoksen osuus vaikuttavat suuresti kustannuksiin.

Täysjäsenyys

Kun on tutustuttu - ihmiset, paikka ja ajatukset tuntuvat täsmäävän - yhteisökylän vakiasukkaat hyväksyvät uuden ihmisen täysivaltaiseksi jäseneksi konsensusmenettelyllä. Uuden jäsenen suorittama 10 500 euron osakemerkintä hyväksytään hallituksen kokouksessa syksyllä.